Siiri nojasi kahvilan viileään pöytään kyynärpäillään, ja katseli ikkunsta ulos. Muutama kyynel vierähti hänen poskelleen. Ulkona satoi, ja Siirin mieliala oli yhtä synkkä, kuin sää.

"Haluaisitko tilata kenties jotain?" kahvilatyöntekijä kysyi. Hän oli varmaankin Siirin ikäinen. 

"Ottaisin yhden kaakaon, kiitos," Siiri vastasi ja pyyhkäisi kyyneleet pois kasvoiltaan. Poika nyökkäsi ja lähti tiskille. Siiri mietti, että poika oli aika kivannäköinen.

Kuten Siiri aina sanoi, luja tahto vie vaikka läpi harmaan kiven, hän tiesi, mitä nyt halusi. Hän halusi tämän pojan. Yhtäkkiä kaikki äskeinen suru oli mennyttä, Siirille oli suljettu yksi ovi, mutta monta tuhatta ovea oli vielä avaamatta. Mitä sitten jos päättötodistuksessa olikin yksi kutonen, ei se sulkenut niitä muita tuhansia ovia. Vaikkei Siiri päässytkään Helsingin ilmaisutaidelukioon, hän saisi jatkaa silti opintojaan lukiossa, joskin täällä kotipaikkakunnalla, mutta entä sitten? Ei se ole maailman loppu, sanoisi Siirin äiti.

"Ole hyvä," poika sanoi ja ojensi Siirille kupillisen kaakaota.

"Kiitos," Siiri hymyili. "täällä näyttää olevan aika vähän porukkaa. Ehtisitkö istahtaa alas hetkeksi?"

Poika meni hiukan hämilleen, mutta nyökkäsikin pian. "Ehdin mä," hän sanoi.

"Mä oon Siiri Kartano," Siiri sanoi ja ojensi kätensä.

"Juho Virtanen," poika puristi juuri sopivasti Siirin kättä.

"Mitä koulua sä käyt?" Siiri esitti heti tärkeän kysymyksen.

"Mä meen nyt syksyllä lukioon," Juho vastasi.

"Niin mäkin," Siiri virnisti.

"Mä oon täällä kahvilassa kesätöissä," Juho sanoi.

"Nyt jo? Mutta eilen alkoi kesäloma, miten sä jaksat heti kouluvuoden jälkeen aloittaa työt?"

"En mä tiedä. Sitten on koko lopuukesä aikaa lomailla," Juho kohautti olkapäitään.

"Juho, tule takaisin töihin. Ei sulla ole aikaa istuskella," kahvilan omistaja tuli pöydän luo.

"Mä pidän tauon," Juho ilmoitti.

"Sun työvuorosi loppuu puolentunnin päästä! Istuskele silloin. Vasta toinen työpäivä ja ei tietoakaan aikataulusta. Heti takahuoneeseen tiskaamaan!" omistaja kuiskasi yhteenpuristettujen hampaiden välistä.

"Okei," Juho sanoi omistajalle. Siirille hän lisäsi: "mun vuoro loppuu neljältä. Huvittaisko sua lähtee kävelylle vaikka sillon?"

"Okei." Siiri hymyili ja vilkutti Juholle kun tämä meni takahuoneeseen. Juho iski silmää takisin.

Seuraavat puoli tuntia matelivat hitaasti. Siirillä oli perhosia vatsassa ja joka kerta, kun Juho tuli salin puolelle, Siiri virnisti kauniisti hänelle. Aina Juho hymyili takaisin.

Vihdoin kello tuli neljä, ja Juho tuli Siirin pöydän luo.